sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

35. discotanssi



Silloin ennen muinoin mentiin Diskoteekkiin ja tanssittiin (melkein) kuten Mr. Bean tai Blonqvist  :D. Muistatteko.. alussahan koko discotanssi oli käsivarsien ja olkapäiden nytkyttelyä ja polvien joustoa. Silti se oli hauskaa. Sitten pikkuhiljaa tuli mukaan kaikenlaiset askeleet ja kuviot.
"Discohumppaa" tanssivat nykyaikanakin he, jotka ei välitä perinteisestä tanssityylistä.
♪  ♫  ♬ 

Disko on 1970-luvulla soulista ja funkista syntynyt tyylisuunta, joka on myöhempien populaarimusiikin piirissä syntyneiden tanssimusiikin tyylien, kuten housen ja trancen, kantaisä. Diskoksi kutsutaan myös diskomusiikin kanssa tanssittavia tansseja. Alun perin ranskankielinen sana "discothèque" (suom. diskoteekki) viittasi yökerhoihin, joissa kyseinen musiikki yleistyi 1970-luvulla.  Disko-ilmiön suosion yhtenä osana oli disko-aiheinen menestyselokuva Saturday Night Fever-elokuva (suom. Lauantai-illan huumaa), jonka pääosassa oli John Travolta.

Disko voidaan nähdä funkin ja soulin kaupallistettuna muotona, jolle tyypillisiä piirteitä ovat yksinkertainen rytmi sekä tarttuvat kertosäkeet. Rytmiä painotetaan diskossa ylitse kaikkien muiden musiikin elementtien.

♪  ♫  ♬ 



Disko-musiikki valtasi 1970-luvun jälkipuoliskolla monien maiden singelistojen kärkitilat. Diskosta tuli erittäin kiistanalainen ilmiö, jota monet muiden musiikintyylien ystävät vihasivat. Tähän liittyen puhuttiinkin usein "disko-infernosta" (The Trammps -yhtyeen saman nimisen diskohitin mukaan). Yhdysvalloissa järjestettiin jopa tapahtumia, joissa tuhottiin diskolevyjä. Faniensa pettymykseksi myös monet muita musiikintyylejä edustaneet artistit ja yhtyeet kokeilivat siipiään diskomusiikin parissa. Näistä kokeiluista tunnetuin on kenties Kiss -rockyhtyeen suurin hitti, "I Was Made for Lovin' You".

♪  ♫  ♬ 

Diskoteekit tulivat Suomeen jo 1960-luvun lopulla, mutta vasta John Travolta ja Lauantai-illan huuma toivat diskokulttuurin meilläkin esiin komerosta.


♪  ♫  ♬ 

1970-luvulla soulin ja funkin pohjalta kehittyi erityinen diskomusiikki, jolle tunnusomaista oli syntesoijien käyttö ja jykevä, tasainen beat. Diskomusiikki jakautui erilaisiin amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin tyylisuuntiin.

1980-luvulle tultaessa varsinainen diskobuumi alkoi olla takanapäin.
Diskomusiikilla oli kuitenkin kauaskantoisia vaikutuksia. Se oli tärkeä lähde 1980-luvun uusille rytmimusiikin suuntauksille, kuten rapille, teknolle ja houselle, jotka 1990-luvulla mullistivat koko popkulttuurin.
Lähteet: Wikipedia, Elävä arkisto


♪  ♬ 

BEST COUPLE HINDI SONG - kisi disco main
LED New York Style Disco Dance Floor
House/Rave Dance-Despina Simegiatos-Nurse GLOW-Dancing-Disco
Club Dance For Men - Cheesy Dance Moves (Level 2)
I Heard It Through The Grapevine dance
Kalinka disco form.deti TAXIS zuš Skalica

Discodance
Disco Tanssin Sm 2011 Naisten soolo Finaali Rosa Blom sij.2

70-luvun disco-musiikkia
70s Disco Hits - A Video Compilation of Disco Music from the 70’s
The Greatest Hits 70’s e 80’s 1/2
♪  ♫ 

3 kommenttia:

LEADTOCHINA kirjoitti...

Mt. Bean is also widely-welcomed in China, his performance in movies are always interesting and make me laugh. Greetings from China.

Irja Viirret kirjoitti...

Oi sitä Travoltaa, siihen en pysty, mutta ihan tavalliseen notkutteluun ja hyppelyyn kylläkin.. onneksi on edes disko:)

Kaya kirjoitti...

Ohh, Orvokki, sait minut nauramaan niin kovasti kanssa ensimmäistä videota. Miten hauska he tanssivat. 1970 S. ... Hmm .... Mitähän ihmiset ajattelevat meitä 30 vuotta tästä eteenpäin. Ja muita videoita ja tanssit ovat niin suuria. Olen nauttia musiikista ja daces tänä iltana niin paljon. Paljon kiitoksia siitä.

Kaikki kaikkein paras sinulle ja aion katsoa uudestaan ​​ja uudestaan ​​näitä videoita. Ne ovat suuria.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...