torstai 29. joulukuuta 2011

Moonwalk

 

♪      ♪   ♬

Jokainenhan haluaa oppia kävelemään kuin Michael Jackson, sekä eteen- ja taaksepäin kuin myös sivuittain, eikö?

Tässä on kaksi huippuhauskaa videota ja selvää näyttämistä, kuinka ne askeleet syntyvät. Nyt vain treenaamaan! Se on hauskaa.

Walk like Michael Jackson, here are two very good videos which show how the steps are doing. Start learning now! It's fun.

 
♪   ♬     

perjantai 16. joulukuuta 2011

58. robot dance



(Mukaeltu käännös englanninkielisestä wikipediasta)
Robotti (tai mannekiini) on illuusiomainen street dance tyyli - usein sekoitetaan poppingiin - joka yrittää jäljitellä robotti- tai mannekiinitanssia. Roboting sai mainetta Michael Jacksonin tanssista, kun hän esiintyi “Dancing Machine“:ssa veljiensä kanssa.

Robotti on yksinkertaisesti illuusio robotista. Liikkuminen robotin tahtiin antaa vaikutelman moottorien käynnistämisestä ja pysäyttämisestä. Niin kauan kuin illuusio robotista säilyy, sitä pidetään robot-tanssina. Tanssi luotiin vuonna 1967.

Robotingia voi myös verrata jazz-aikakauden kansantanssiin ja puppetingiin (tyyli arvosti myös joissakin muodoissa kokeellista balettia), jossa tanssija voi jäljitellä mekaanisesti liikkeitä matkien yksinkertaisen soittorasian nukkea.

♫  ♪    ♪



Eri vaihtoehtoja
Arrested robotti
Tässä muunnelmassa liikkuminen tanssijan kehon eri osien välillä saadaan ravistelemalla nopeasti, mikä antaa vaikutelman, että robotti on hajoamassa. Lukitus-ja vapauttatusnivelet voi myös antaa vaikutelman hajoamisesta.

Mannequin
Tämä liike yksinkertaisesti matkii näyteikkunoiden mallinukkeja. Siihen kuuluu vaikuttava tyhjä tuijottava katse ja kaikkien nivelten hidastetut liikkeet.



Robert Muraine Audition
Robert Muraine | Mr Fantastic on ‘Day Day Up’ in China on Hunan Tv

pikku vinkkejä / how to do this :
SO YOU THINK YOU CAN DANCE: LEARN THE ROBOT DANCE:Robot Stop
RANDOM POINTS:LIKE "THE WALL" IN MIME BUT SO TOTALLY COOLER
Dimestoppin (How To Move)
LEARN THE HARDEST ROBOT MOVE
LEARN THE ROBOT: The Wall Mime!

lauantai 10. joulukuuta 2011

57. Canyengue (tango)



“Tango canyengue” on hyvin vanha tangon tyyli vuodesta 1900 aina 1940-luvulle. Alussa nimitystä käytettiin tarkoittamaan alemman luokan tangoa tai “katu”tangoa. Sanotaan, että tuon aikakauden  pitkä tiukka leninki rajoitti liikkeiden seuraamista. Niinpä tyyliin kuului lyhyet askeleet. Tanssijat askeltavat polvet hieman koukussa, ote on suljettu ja tanssitaan tiiviisti sylikkäin, käytettiin joitakin ainutlaatuisia asentoja ja jalkatyöelementtejä. Tyyli yleensä tanssitaan 2 / 4 tahtilajiin. Nykyään Canyengue-nimeen kuuluu erityisesti tangon ominainen leikillisyys, musikaalisuus, taivutetut polvet ja poski-poskessa seuraaminen.
Wikipedia, google, verytango.com/canyengue


♪  ♫   ♬   ♪


♪    ♬  


Canyengue (sometimes called Orillero) was originally used around the early 1900s to denote a lower class or ‘street’ tango. Nowadays, Canyengue is used for a particular style of tango characterised by playfulness, musicality, bent knees and a lead-right-cheek to follower-left-cheek contact.

reed more in english
http://www.history-of-tango.com/canyengue.html
http://www.onedanceworld.com/groups/profile/52


 
♪  ♫   ♬   ♪

Tango Canyengue - Mo.C.C.A -Movimiento Cultural Canyengue Argentino
Tango Canyengue - Elena Demo & Fabian Giusiano
Nahuel Barsi y Maria Cieri Charamusca Canyengue
Canyengue Argentino Quique Camargo Espectacular!!!

Mallia, miten tanssit / How do you do this dance
Clase de TANGO CANYENGUE ARGENTINO, con Quique Camargo y Mirta Milone, enero 2010
Canyengue Class

lauantai 3. joulukuuta 2011

56. reggaeton



Reggaetón on tämän hetken suosituin latino tanssi koko maailmassa. Se tuli suosituksi 1990-luvun lopulla latinalaisen Amerikan nuorten keskuudessa ja on levinnyt ensin Pohjois-Amerikkaan ja sieltä koko maailmaan. Se villitsee kuuban kaduilla ja diskoissa sekä latinalaisen amerikan ja euroopan yökerhoissa “latinohiphop” musiikillaan, tanssi on sensuellia ja seksikästä.

Musiikkiin keskeinen elementti espanjankielistä räppäystä ja kovia bassoja. Reggaetón artistit ovat ylivoimaisesti kotoisin Puerto Ricosta, ja sitä pidetään myös lajin kotimaana. Maailman suisittuksi  ja tunnetuin reggaetón biisiksi noussut kappale  “Gasolina” on myös puertoricolainen artistin Don Omarin säveltämä.

Reggaetón on erittäin monipuolinen ja intohimoinen tanssi. Se on oikein katutanssi joka on saanut vaikutteita eri tanssilajeista, mm. afrotansseista, hip hopista ja Karibian ja Etelä-Amerikan perinteisistä tanssityyleistä. Sen liikeet ovat voimakkaita, energisiä ja joskus eksplisiittisiä ja peittelemättömiä.

Reggaetón liikkeissä pääsee käyttämään koko vartaloa, erityisesti lantiota ja vyötäröä. Koska Reggaetón on todella hyvää liikuntaa vartalolle sitä käytetään myös erilaisessa Latino Aerobic tunniellakin.
Tanssikoulu Ritmo Fresco, Salsa de Cuba
♫  ♪    ♪


Reggaeton on yksi tämän hetken muotitansseja maailmalla ja tulossa vahvemmin myös Suomeen. Musiikillisessa mielessä se on eräänlainen populaarilattarimusiikin ja hip-hopin risteytys, mille on luonteenomaista terävä ja mukaansatempaava lattaripohjainen rytmi yhdistettynä vokalistin räppäykseen. Tanssina reggaeton on pääsääntöisesti ilman tanssiotetta tanssittava tanssi, jota voi tanssia yksin, parin kanssa, tai ryhmässä. Vaikka reggaetonissakin on tiettyjä vakiintuneita askeleita, niin ne eivät suinkaan ole se tärkein asia, vaan tässä tanssissa keskitytään vartalonkäyttöön ja sen eri osien liikuttelemiseen musiikin tahdissa. Reggaetonia voi siis tanssia vartalollaan ottamatta askeltakaan. Haastavaa, vai mitä?
Salsa Oulu

♫  ♪   

Learn to Dance Reggaeton 1 of 2
latin girls “reggaeton dancers”
Video USCO baile concurso reggaeton.flv

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Rudolpho Valentino and Vaslav Nijinsky - Tango



Tätä Valentinon videota haeskelin muistista edelliseen blogiin. 
Nyt sen löysin, olkaatte hyvä, erilainen Rudolf Valentino !

 ♪      ♬   ♪

Tanssi itsellesi. Jos joku muu ymmärtää, hyvä. Jos ei, ei väliä. 
Tee juuri se mikä sinua kiinnostaa,
ja tee se kunnes se lakkaa kiinnostamasta sinua. 
Louis Horst 

tiistai 29. marraskuuta 2011

Rudolph Valentino dancing the Tango..

   

Rudolf Valentino
♪   ♬   ♫ 

Tanssiminen: Vapaimman kehon korkeinta älykkyyttä.
Isadora Duncan

perjantai 25. marraskuuta 2011

55. hambo


♫    ♬

Hambo on tanssina omaperäinen ja erilainen kuin muut tunnetut lavatanssit. Se on aikaisemmin ollut tunnettu lähinnä kansantanssijoiden keskuudessa, mutta viime vuosina se on alkanut levitä tanssilavoille polkan, jenkan ja masurkan kaltaiseksi perinnetanssiksi.

Hambo on syntynyt Ruotsissa vuoden 1900 tienoilla. Sen juuria on etsitty polskasta ja masurkasta, jotka ovat hambon tapaan kolmijakoisia ja kuuluvat hamboa vanhempaan ruotsalaiseen tanssiperinteeseen. Tutkimuksen perusteella uskotaan kuitenkin, että hambo ei ole syntynyt vähittäisen evoluution vaan äkillisen innovaation kautta. Tanssin nimi tulee Hampurin kaupungista.

Hambomusiikki muistuttaa masurkkaa, ja orkesterit soittavatkin toisinaan masurkan pariksi hambon, vaikka se usein kuulutuksissa ilmoitetaan masurkaksi. Nopeaa hamboa voikin hyvin tanssia masurkan askelin. Masurkkamusiikki sen sijaan sopii huonommin tanssittavaksi hambon askelin.


Hambomusiikki on kolmijakoista, jossa paino on ensimmäisellä sekä kolmannella tahdinosalla. Tanssijat pitävät toisistaan kiinni ojennetuin käsin. He liikkuvat niiaten, pyörähdellen rauhallisesti ympäri. Hambo on sukua polskalle ja sitä pidetään joskus jopa polskan nykyaikaisempana versiona.

Rytmi kirjoitetaan 3/4, mutta hambo ei ole valssin tapaan tasaisesti kolmijakoinen. Ensimmäinen isku on erisävyinen kuin toinen ja kolmas, eli tahdin kolme iskua muodostavat kuvion 1+2 tai “dii daa daa”. Ensimmäinen isku on melko vahvasti painottunut.
♫   
Swedish folk dance - Hambo
Hambo
Marvin and Rosalind dance Hambo
Folkdans, Gammaldans.Hambo.
Puma hambo

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

54. Rueda de casino




Rueda on kotoisin 1960-luvun kuubasta ja sen luojana yleisesti pidetään yhtyettä (tai no comparsaa, joka siis on kokoelma kiertäviä muusikoita ja tanssijoita) Guaracheros de Reglaa ja sen jäsentä Jorge Alfaroa.

Rueda de Casinolla tarkoitetaan casinoa joka tapahtuu samanaikaisesti useammalla parilla. Parit muodostavat piirin, jossa yksi henkilö (Lider) huutaa muille tanssijoille suoritettavan kuvion.


♪   ♫   ♬  



Tanssipari vaihtuu piirissä vähän väliä näiden kuvioiden ja komentojen seurauksena - mies siirtyy seuraavalle (tai joskus takaisin edelliselle) naiselle. Yleensä ruedassa on vähintään 4-5 paria, mutta jo kahdella parilla voidaan tanssia ruedaa.

Kuvioille käytetyt nimet ovat enimmäkseen espanjankielisiä ja nykyisellään maailmalle on vakiintunut tietty perussetti yhteisillä nimillä, jonka lisäksi jokaisella tanssikoululla on lukuisia “omia” kuvioita.
salsa.fi
   ♫   ♬   ♪


reed in english

 ♪   ♬ 
casino salsa rueda
Guanabacoa, Rueda de Casino
Rueda de casino - Santiago

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

53. bolero


1.

♫    ♪ 

Bolero, tanssi, joka nimikkeenä sekoittaa ainakin minut. "Meidän" rumbaa, niin kilpatanssi rumba kuin lavarumbakin, kutsutaan latinalaisissa maissa boleroksi, ja toisaalta tanssi nimeltä  (Cuban) rumba on siellä aivan erilaista. Ja en ole varma, joskos boleroa tanssitaan vielä erilaisella tyylillä, ainakin videot antaisi sellaisen vaikutelman.  Numeroin videot, on siten helpompi mainita mahdollisessa kommentissa... :D

   
Bolero, a dance, which at least in the title mix me. "Our" rumba, which we known as the ballroom rumba and as the pallet is in latin countries called bolero, and (Cuban) rumba is there quite different. And I'm not sure if the bolero is danced by a other different style, the videos at least give that impression. I put the numbers into the videos, so it is easier to comment... :D 

  ♪ 

2.

(Kuubalainen) Bolero on kaikkien modernien latinotanssien alkujuuri tai vähintäänkin niiden tärkein innoittaja. Se syntyi 1800 luvun lopussa Kuuban Santiagossa ja levisi sieltä kaikkialle latinalaiseen amerikkaan, aina Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa myöten. Tanssijoita kiehtovat etupäässä vanhat mestarit. Boleroa tehdään vielä tänäkin päivänä, tosin modernimmalla otteella.

3.

The (Cuban) bolero was born in Cuba’s Santiago in the end of 1800 and later on it spreaded all over the latin countries. Bolero is the roots or at least one of the biggest inspirers of nearly all the modern latin dances. The bolero dancers like to listen the old masters. The best Boleros of today like Raulin Rodriguez, Leanardo Panigua and Joan Sebastian are excellent enough to compete with the old evergreens.

4.

Latinot käyttävät romanttisesta iskelmämusiikista termejä balada ja pop. Samaan tapaan kuin Suomessa, iskelmämusiikista vain osa on tanssittavaa. Niin myös latinomaiden baladoista ja pop-musiikista vain osa on tanssittavaa ja tapauksesta riippuen se on lajikkeena joko romanttista salsaa, bachataa, cumbiaa, vallenatoa, mariachia, chachata tai boleroa.

5. 

Latinos call romantic pop music baladas or pop musica. As you know, pop music is not always danceable. Latin baladas are mostly for listening. Some of them are romantic salsa, bachata, cumbia, vallenato, mariachi, chacha or bolero music.

6. 

Bolero oli aikoinaan kaikkien latinoiden tanssimusiikki ja niinpä sitä tanssittiin lähes äärettömän monella tavalla. Boleroon ei siis ole yhtä ja ainutta referessitanssitapaa.
Kilpatanssi- ja lavarumba pohjautuvat (kuubalaiseen) Boleroon. Latinot säästävät kuumuuden tähden tanssienergiaa ja perustavat boleronsa pehmeämpään ja jatkuvaan liikkeeseen, jossa tanssiyhteisöstä riippuen aloitetaan rytmin ykkösellä, kakkosella tai jollain muulla.

7. 

In the ancient days all the latinos were dancing bolero, which means unlimited amount of ways to dance it. Bolero is basically the same as ballroom competition rumba and the Finnish social rumba dance. Latinos in hot countries save the dance energy, which makes their style continuous soft movement.

8. 
Bachata Bolero

9. 
Iki-ihana tanssi Maurice Ravel:n Bolero-musiikin tahtiin.
Wonderfull dance by Maurice Ravel Bolero.

Lue täältä enempi, also in english: http://www.bachata.fi/b/opettajat/Bolero.html

lauantai 12. marraskuuta 2011

52. hip hop



   
Hip hop on Yhdysvalloissa, New Yorkin Bronxissa 1970-luvun alussa syntynyt, urbaani alakulttuuri. Hip hop syntyi, kun köyhät ihmiset (eritoten afro-amerikkalaiset) halusivat tehdä itse musiikkia ja saada äänensä ja mielipiteensä kuuluviin esikaupunkialueilla ns. ghetoissa, ja se sai vahvoja vaikutteita esimerkiksi Jamaikalta.

Jamaikalaisen DJ Kool Hercin voidaan sanoa olevan varsinainen hip hopin alullepanija. Hän toi Bronxin klubeille rankempaa ja kovempaa musiikkia käyttäen äänentoistojärjestelmää, eli sound systemiä. Hip hop -kulttuuriin on perinteisesti mielletty neljä osa-aluetta, MCing, DJ-työskentely (engl. DJing, turntablism), breakdance ja graffitimaalaus. Hip hop -kulttuuriin kuuluu usein myös poliittinen aktivismi, muoti, slangi, jargon ja muita vastaavia alakulttuureille tyypillisiä elementtejä.


   

Hip hop -tanssia ei pidä sekoittaa breakdanceen, jonka elementtejä kylläkin käytetään osana Hip hop -tanssia. Myöhemmissä vaiheissa hip hop -tanssiin on yhdistynyt merkittävä määrä vanhoja ja myöhemmin syntyneitä tansseja kuten Lindy Hoppia, steppiä, afrikkalaista ja afroamerikkalaista tanssia, breakdancea, reggaeta, capoeiraa, housea, hypeä, New Jack Swingiä, jammingia ja discotanssia. Rytmin vaihdokset ovat tyypillisiä hip hopille. Hip hop -tanssijoilla on oma tyylinsä, joka kehittyy harrastajille ajan myötä.

2000-luvulla locking ja roboting olivat vallitsevia tanssimuotoja. 70-luvun loppupuolella The Electric Bogaloo LOCKERS/The Electric Bogaloos–ryhmä toi yleiseen tietoisuuteen uudet hiphop-tanssit, jotka ovat popping ja boogalooing.


Nykyiset Hip hop -tanssit eivät ole suoranaisesti kytköksissä hip hop -kulttuuriin. 70-luvulla silloisilla hip hop -tansseilla oli tiivis sidos Yhdysvaltain länsirannikon hip hop -kulttuuriin. Hip hop -kulttuurin tanssillinen elementti on breakdance, joka on syntynyt varsinaisia hip hop -tansseja myöhemmin Yhdysvaltain itärannikolla.
wikipedia
Lue enempi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hip_hop
In english: http://en.wikipedia.org/wiki/Hip_hop

   


   

Pop Lock it Drop it.MP4
LES TWINS New Video 2010
locking show - Urban Dance Team
Hip hop dance competition
locking

Näin opit.. / How to do Hiphop
Basic Locking
Elite Expression 004 - Popping Dance Step Combo DVD Perview
C-Walk Tutorial
How to moon walk like Michael Jackson
SyLo - Heel Toe C-Walk Tutorial
Zapp & Roger - Slow & Easy: Popping Freestyle

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

51. flamenco



♪ ♬

Flamenco on Andalusiassa kehittynyt espanjalainen musiikki ja -tanssilaji. Flamencon ylläpitäjinä ja kehittäjinä andalusian mustalaiset ovat jättäneet taiteenlajiin pysyvät merkit mutta sen historialliset juuret ulottuvat maurien ja juutalaisten musiikkiperinteisiin.

Flamencossa naiset käyttävät tanssikenkinä remmikenkiä, jotka muistuttavat tavallisia avokkaita. Pohjapuolella kengän kärjessä ja korossa on nauloja, jotka voimistavat koputuksesta aiheutuvaa ääntä. Korot ovat kengän koosta, mallista ja merkistä riippuen noin 4–7 cm korkeat. Miesten kengät ovat normaalin näköiset kengät tai nilkkurit, joissa tosin on matala korko (n. 2–4 cm).
♪ ♬ ♩♫  ♪ 



Flamenco oli alun perin laulua ilman soitinsäestystä, mutta myöhemmin sille vakiintuivat säestyssoittimiksi flamencokitara ja lyömäsoittimia. Flamencoon toisinaan yhdistetyt kastanjetit kuuluvat itse asiassa andalusialaiseen kansantanssiperinteeseen, ja niitä käytetään nykyään flamencossa harvemmin.


♪ ♬ ♩♫  ♪ 

Flamencon synty ajoitetaan yleensä 1400-luvun uskonnollisiin ja etnisiin vainoihin Espanjassa, joiden seurauksena maurit, juutalaiset ja mustalaiset pakenivat vuoristoihin syvemmälle asumattomille etelän seuduille. Näistä oloista katsotaan flamencon saaneen syvimmät ja rikkaimmat piirteensä sekä kolmen kulttuurin yhdistymisen myötä kehittyneet ainutlaatuiset rytmiset ja ilmaisulliset ominaisuutensa.


Flamencon ”kultainen kausi” ajoittui 1800- ja 1900-luvun taitteeseen, jolloin andalusian kaupunkien kahviloista alkoi nousta suosittuja esiintyjiä, jotka myös mullistivat taidetta merkittävästi. Tähän aikakauteen ajoittui myös naisten ja miesten tanssien eroavaisuuksien selkeytyminen, jotka sata vuotta myöhemmin ovat taas hyvin lähellä toisiaan.


♪ ♬ ♩♫  ♪

Flamenco jakautuu yli viiteenkymmeneen eri tyylilajiin eli paloon. Eri tyylilajeista voi olla jopa tuhansia eri variaatioita ja lisää syntyy jatkuvasti. Laji sisältää oman rytmiikkansa sekä musiikillisen että liikkeellisen ominaispiirteensä. Keskeisiä lajeja ovat muun muassa Sevillanas, Toná, Siguiriyas, Bulerías, Alegrías, Soleá, Tangos, Fandangos, Tientos ja Verdiales.
Wikipedia


Silvia Moreno varttuneena:
FLAMENCO - Silvia Moreno
♪ ♬ ♩♫  ♪
---
Pilar Lopez - seguiriya
The Legendary Carmen Amaya (1913-1963), Flamenco Potpourri 1
Sibila. Female Flamenco dans from Spain
“Zorongo gitano”. Marisol - Pepa Flores. La nueva cenicienta.
Flamenco men 3.m4v
“Anda jaleo”. Marisol - Pepa Flores. La nueva cenicienta.Rosario y Antonio - Un Baile Sin Igual
------
only music
FLAMENCO
----
idea
Lets Dance - Flamenco | euromaxx

lauantai 5. marraskuuta 2011

Latinalaiset (kilpatanssi) - Latin dances (ballroom)

Nyt tässä "villit askeleet" -blogissa on 50 erilaista tanssia, joten sen kunniaksi kilpatanssin latinalaiset samassa paketissa. Napauta videon alaoikealla olevaa nuolikuviota, niin saat videon koko näytölle, poistu blogiin samaa nuolikuviota napauttamalla.
Now the variety of dances is 50, so I put the Latin dance (Ballroom) competition in one blog. Tap the video at the bottom right of the arrow pattern, so you get the video in full screen, come back to my blog tapping the same figure.

♬ 
 chacha

♬   
samba

♬   
pasodoble

♬ 
rumba

♬ 
jive

♬   
chacha, rumba jive

♬     

Jos haluat seurata vajaa tunnin tanssia sekä hieman opetusta, niin tässä:
If you want to track latin dances for almost an hour and a bit of  instruction, here it is:
Slavik & Karina Competitive Figures Full

♬    ♫ 

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

50. kizomba



♪     
"Ihana osittainen google-käännös englanninkielisestä wikipediasta"
Kizomba on yksi suosituimpia tanssin ja musiikinlajeja Angolassa. Kizomba kehitettiin Angolassa 1989–1990-luvulla. Se on Semban (edeltäjä samba) ja Zouk musiikkityylin yhdistelmä Ranskan Karibian saarilta, sitä lauletaan yleensä portugaliksi. ja se on sekoitus romanttisesta tyylistä Afrikkalaisessa rytmissä Se on esiintynyt myös muissa lusophone Afrikkalainen maissa ja Euroopassa. Kimzombassa on hidas, itsepintainen, hieman ankara, mutta aistillinen rytmi, seurauksena sähköiset perkussiot. Siinä tanssitaan ihanteellisesti kumppanin mukana, hyvin sujuvasti ja hitaasti, mutta ei liian tiukasti. Melko suurta joustavuutta tarvitaan polvissa, koska usein vaaditaan, että tanssijat liikkuu ylös ja alas. Kizomba tanssityyli on myös erittäin sensualia.


   
Kizomba is one of the most popular genres of dance and music created in Angola. Derived directly from Zouk music, sung generally in Portuguese, it is a genre of music with a romantic flow mixed with African rhythm. The kizomba dancing style is also known to be very sensual.

Kizomba was developed in Angola late 1989 to early 1990s. It is a fusion of Semba (the predecessor of samba) with the Zouk music styles from the French Caribbean Islands. It is also performed in other lusophone African countries and in Europe. It is known for having a slow, insistent, somewhat harsh, yet sensuous rhythm; the result of electronic percussion. It is ideally danced accompanied by a partner, very smoothly and slowly, though not too tightly. A rather large degree of flexibility in the knees is required, owing to the frequent requirement that dancers bob up and down.


♪     


 
AfricAdançar - Mafalda Amado & Bruno Sousa -Elimin. Muxima
Oliver Pineda y Vali Damaskou Kizomba
Kizomba (Song Angelo Boss - Oh Fwa Oh Fele)
Iris De Brito & Kwenda Lima - When Kizomba landed in the UK - August 2005
Mafalda e Bruno - Campeões Internacionais de Kizomba
Kizomba Morenasso & Anaïs Millon.MPG
Kizomba Delight by Deucis (Modafoks Shooting)
Avelino Chantre y Joana, taller kizomba CONVENCION SALSEA 2010 g

Näin sen opit / How to do this
Learning Kizomba (aprender Kizomba A DANÇA ORIGINAL)
Kwenda Lima teaching kizomba

  ♬ 

torstai 27. lokakuuta 2011

Jukka Haapalainen & Sirpa Suutari & Allan Tornsberg






Kyllä Jukka tietää, mistä puhuu, 
kun hän tuomarina istuu Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmassa.

♬  ♬

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

49. breakdance



♬  ♪ 

Breakdance (b-boying) on hip hop -kulttuuriin kuuluva näyttävä ja vauhdikas tanssilaji. B-boying syntyi 1970-luvun alussa New Yorkin Bronxissa, kun DJ Kool Herc alkoi soittaa ns. korttelijuhlissa (block party) funk-musiikin rumpukomppeja eli breakseja toistuvasti, mikä sai ihmiset lattialle. Tanssijoita Kool Herc kutsui nimillä b-boy tai b-girl.

Tästä juonnettiin nimi b-boying, jolle media keksi kaupallisemman termin, breakdance, kun tanssi löi itsensä läpi julkisuuteen 1980-luvulla. Myöhemmin samalla vuosikymmenellä tanssi vaipui unholaan, mutta nousi jälleen uuteen kukoistukseen vuosituhannen vaihteessa ja on tätä myöten elinvoimainen, historiansa tiedostava ja dynaaminen tanssilaji.



Itse tanssi koostuu toprockeista (pystyssä tapahtuvat askelkuviot), footworkeista (lattiatasolla tapahtuvat askelkuviot), powermoveista (pyörivät liikkeet) ja freezeistä (jämähdyksiä erilaisiin asentoihin). Hyvä b-boy/b-girl taitaa perusliikkeet (foundationit) ja osaa tanssia breakseihin ja tuoda esiin omaa itseään tanssiin omien liikkeiden muodossa.



♬  ♪ 
B-boying, often called “breakdancing”, is a popular style of street dance that was created and developed as part of hip-hop culture among African Americans and Latino youths in New York City. The dance consists of four primary elements: toprock, downrock, power moves and freezes/suicides. It is danced to both hip-hop and other genres of music that are often remixed to prolong the musical breaks. The musical selection for b-boying is not restricted to hip-hop music as long as the tempo and beat pattern conditions are met. A practitioner of this dance is called a b-boy, b-girl, or breaker. These dancers often participate in battles, formal or informal dance competitions between two individuals or two crews. 



World’s Best Break Dancer 
Best breakdance ever!
Swedish breakdance crew
Evolution 3 powermoves highlights
breakdance mexico puebla b-boy zombie
Breakdance World Championship 2010 - Final
LILOU ( Ali ) 2011 HD BREAK-DANCE Algeria HD‘

Helppoa, kun sen oppii?? / Easy, isn't it??
LEARN TO BREAKDANCE: How to Windmill
Breakdance How To: Baby Freeze Tutorial/Guide
LEARN TO BREAKDANCE: How to Windmill

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

48. katrilli (Finnish)



Katrilli on suomalaisen kansantanssin kuviotanssityyppi, jota tanssitaan neliössä. Sana on peräisin ranskan kielestä; Ranskassa kontratansseja alettiin tanssia neliössä, ja näin sai alkunsa quadrille eli katrilli. Suomalaisessa kansantanssissa tunnetaan myös monia vastakkaisrivissä tanssittavia katrilleja.

Katrilli on peräisin 1700-luvulta, ja useimmat muistiin merkityt katrillit ovat peräisin maan itäosista (katrilli Aunuksesta, katrilli Suojärveltä, katrilli Kiestingistä) tai pohjoisesta (kolttien katrilli). Tanssi muodostuu tyypillisesti hitaista hiipivistä, hiukan ontuvista askelista (karjalainen puolijuoksu, uhtuan askel) sekä puolet nopeammista kipitysaskelista, joita kuuluu varsinkin poikien vuoroihin.

Tyypillisiä osia ovat vastuu ja läpikäynti, joissa neliön vastakkaisilla puolilla olevat parit tanssivat keskenään, sekä karkelot, joissa pojat tai tytöt siirtyvät neliön keskelle näyttämään taitojaan. Kisapyörintää on paljon.

Kun parit ovat keskellä, heillä on soolo. Siinä suositaan improvisaatiota. Molemmat käyttävät rytmikkäitä polkuja. Pojat tanssivat ripaskaa tai pikkuryssää ja voivat tehdä akrobaattitemppuja kuten kärrinpyöriä tai myllyjä. Tytöt pyörivät ja siiputtavat.

Karjalaiset katrillit on pitkiä, niissä voi olla yli 12 vuoroa.




Huutokatrilli
Huutokatrillit ovat tulleet muotiin 1990-luvulta lähtien, kun niitä on tanssittu suurissa kansantanssitapahtumissa suurella joukolla. Ne ovat festivaalien keskiyön karkeloita.

Huutokatrilleissa muodostetaan spontaanisti useita noin 4–12 parin kuvioita, jotka tanssivat ohjaajan huutamia vuoroja, jotka opetellaan tanssin aikana. Sitä mukaa kuin vuoroja opitaan, tanssi etenee ja muuttuu vauhdikkaammaksi. Vuorot ovat melko yksinkertaisia: pareittain tehtäviä vastuita, portteja, karkeloita, ristejä, pyörintää, sekä pyörintää ja kättelyjä piirissä. Tanssi voi kestää tunninkin.

Tanssiin voi liittyä aloittelijakin; isossa joukossa kuviot oppii helposti.
Wikipedia

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

47. riverdance



♫  ♪  ♬  ♪ 

Irlantilainen tanssi on nimensä mukaisesti irlantilaista kansantanssia. Kyseistä tanssilajia on tehnyt tunnetuksi Riverdance-ryhmä, joka teki läpimurron vuonna 1994 Eurovision laulukilpailun väliaikanumerollaan.

Irlantilaisen tanssin erikoisuuksia on äärimmäisen täsmällinen jalkatyö sekä ehkä näkyvimpänä elementtinä suora, liikkumaton ylävartalo. Tanssiessa jalat pidetään ristissä ja jalkaterät uloskäännettyinä. Käsiä ei perinteisessä tyylissä saa liikuttaa lainkaan. Pehmeillä tossuilla tanssittaessa pysytellään korkeilla varpailla ja liikkeisiin kuuluvat ilmavat hypyt ja pienipiirteinen nilkkatyö. Kovakenkätekniikka liittyy keskeisesti täsmällisiin iskuihin, joita tehdään lyömällä kenkiin kiinnitettyjä iskupalikoita lattiaa ja toisiaan vasten.




Irlantilaiset kovakengät sekoitetaan usein steppikenkiin, mutta ne eivät ole samanlaiset. Tavallisissa steppikengissä on raudat kannan ja päkiän alla, mutta irlantilaisessa kovakengässä varpaiden alla on lasikuituinen tai puinen kovikepala, jolla voidaan tehdä koputuksia. Kovakengät ovat myös mustaa nahkaa ja niitä käytetään tanssiessa hornpipeä, jigiä ja reeliä. 



Kovien kenkien iskupalikat tehtiin ennen liimaamalla lukuisia kerroksia nahkaa päällekkäin. Äänen parantamiseksi nahkapalikkaan voitiin iskeä nauloja vieri viereen. Nykyisin iskupalikat ovat synteettisiä, joko lasikuitua tai kunkin valmistajan salaisen ohjeen mukaan valmistettua huippukestävää materiaalia - äänen soinnista ja kovuudesta kilpaillaan yleisesti valmistajien kesken.

Kengissä on usein myös muita erikoisominaisuuksia, kuten iskua vaimentavat sisäpohjat, kuperat korot (bubble heels) click-iskujen helpottamiseksi sekä joustavat pohjat kenkien kärjillä seisonnan helpottamiseksi. Naiset käyttävät kovien kenkiensä somisteena usein suorakaiteen tai apilakuvion (shamrock) muotoisia kiiltäviä koristesolkia.

Sooloina esitettävät Setit tanssitaan kovilla kengillä, ja perinteisissä Seteissä on viimeistä piirtoa myöten määrätyt askelet. 

Seuratansseihin kuuluvat Setit tanssitaan pareittain vastakkain neliöissä.  Nämä tanssit pohjautuvat katrilleihin ja niiden askelet ja kuviot ovat tuttuja monista muista kansantansseista.

  ♪  ♬   


Irlantilaisen soolotanssipuvun väreillä, materiaaleilla ja kuvioinneilla ei nykyään ole juuri mitään tekemistä vanhan perinteen kanssa. On arveltu, että alkuaikoina tanssijat käyttivät joko tavallisia vaatteitaan tai pyhäpukua. Aivan viime vuosina kuvioinnit ovat kuitenkin muuttuneet ja moderni suoraviivaisuus on vallannut alaa pukujen suunnittelussa. Kiltti vakiintui miesten tanssiasuksi 1920-luvulla, mutta nykyisin useimmat käyttävät mustia suoria housuja. 

Naisilla hiuslaitteet ovat asun kruunu. Tiukat kiharat - mitä enemmän, sen parempi -  ovat välttämättömät ja käytännön syistä useimmat tanssijat käyttävät vartavasten irlantilaistanssijoille valmistettuja peruukkeja tai hiuslisäkkeitä. 

Asun viimeistelevät nyppykuvioiset kokovalkoiset sukat (poodle socks), jotka ovat nykyisin lähes polvipituiset. Aikuiset naistanssijat voivat käyttää vaihtoehtoisesti mustia  sukkahousuja.


  ♪  ♬   
Irlantilainen tanssimusiikki on vauhdikasta ja keskeisiä soittimia ovat viulu, huilu, tinapilli ja bodhrán-rumpu, mutta joskus myös irlantilainen polkka, slide ja fling. Musiikkityylin mukaan tanssit jakautuvat eri ryhmiin: reel, hornpipe, slip jig ja jig. Reel ja hornpipe ovat 2/4- tai 4/4-tahtista, slip jig 9/8-tahtista ja jig 6/8-tahtista.

Wikipedia ja Jigit irlantilaistanssiryhmä
  ♪  ♬   

lauantai 1. lokakuuta 2011

46. Samba de Gafieira (Brasil)



Samba de Gafieira eroaa meidän tuntemasta sambasta yhtä paljon kuin argentiinalainen tango suomalaisesta (tai kansainvälisestä) tangosta tai kuin rumba bolerosta, näin äkkiseltään muisteltuna.. Syntyy kaikenlaista sekaannusta, kun ympäri maailman eri tansseista käytetään  samaa nimeä.

Samba de Gafieirasta ei ollut suomenkielistä havaintoa, joten tässä on (taas) englanninkielinen teksti ja siitä suora google-käännös..  :D
♬ 


Samba de Gafieira is a partner dance considerably different than the Ballroom Samba. It appeared in the 1940s and it gets its name from the Gafieira - popular urban nightclubs of Rio de Janeiro at that time.

The dance derived from the Maxixe and followed the arrival of the Choro (another samba musical style). It left most of the Maxixe’s Polka elements behind but maintained the entwined leg movements of the Argentine Tango, although adopting a more relaxed posture than the latter. Many see this form of Samba as a combination of Waltz and Tango. Several Brazilian dance studios use elements and techniques from these two dances to teach Samba de Gafieira steps and dance routines.

From its inception to nowadays the Samba de Gafieira has incorporated many acrobatic movements and has evolved to become today’s most complex dancing style of Samba in Brazil. This style is present in dance academies worldwide.


♬ 
Google-käännös suomeksi (ilman stilisointia):
Samba de Gafieira on kumppani tanssia huomattavasti erilainen kuin Ballroom Samba . Se ilmestyi 1940 ja se on saanut nimensä Gafieira - suosittu kaupunkien yökerhoissa Rio de Janeiro tuolloin.

Tanssi johdettu Maxixe ja seurasi saapuminen choron (toinen samba musiikkityyli). Se jätti useimmat Maxixe:n Polka elementtien takana mutta säilytti kietoutuneet jalkojen liikkeisiin argentiinalainen tango , vaikka omaksumalla rento asento kuin jälkimmäinen. Monet näkevät tämän muodon Samba yhdistelmänä valssi ja tango . Monet Brasilian tanssistudioissa käyttää elementtejä ja tekniikoita näiden kahden tansseja opettaa Samba de Gafieira vaiheet ja tanssia rutiinit.

Alusta lähtien ja nykyään Samba de Gafieira on sisällytetty monia akrobaattisia liikkeitä ja on kehittynyt tulla nykypäivän monimutkainen tanssi tyyli Samba Brasiliassa. Tämä tyyli on läsnä tanssi akatemioiden maailmanlaajuisesti.


♬ 

BRASIL . SAMBA DE GAFIEIRA
Samba de Gafieira (Marquinhos Flap e Elisa Piahui).
Samba de Gafieira
Hieman opettelemista / How to dance this:
Passo 2 Aula de Samba de Gafieira com Alexandre Lopes na TV Gazeta Mulheres
Samba de Gafieira (Iniciante) - Bruno e Janaina
Turma Iniciante de Samba de Gafieira aula com o Professor Alexandre Lopes
Samba de Gafieira com Carlinhos Araujo

torstai 29. syyskuuta 2011

Dances of the Ragtime Era 1910-1920



Löysin joskus hauskan menneiden aikojen tansseja esittelevän videon. Siellä ON myös tanssia, vaikka puhutaankin jonkin verran. Kuinka helppoja ovatkaan nykyajan tanssit, vai ...
Jotenkin kummasti "Castle walk":n alkuosa muistuttaa (nopeampana versiona vain) joskus nykyikanakin nähtyä tanssityyliä.. :)



sunnuntai 25. syyskuuta 2011

45. Boogie Woogie



Boogie woogie, toiselta nimeltään barrelhouse, on Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa kehittynyt etupäässä pianolla soitettava afroamerikkalaisen musiikin tyylilaji. Se on periaatteessa nopeaa bluesia, mutta toisinaan se halutaan nähdä myös osana jazz-musiikin traditiota.

Toisen maailmansodan jälkeen syntynyt nuorisokulttuuri toi 1940-luvulla muhineen rock’n’roll-musiikin pintaan. Boogie woogie kuuluu Rock’n’swing-tansseihin, ja on peräisin nostalgiselta 50-luvulta. Silloin nuorison suosikkimusiikki vaihtui puhtoisesta swingistä paheellisempaan rhythm & bluesiin ja rock'n'rolliin. Tämä muutti myös tanssin: swing-musiikkiin tanssittavaan lindy hopiin lisättiin energisyyttä ja iskevyyttä, ja lisäksi 50-luvun ilmapiiri antoi tunnuspiirteitä tanssille.  Yhdysvalloissa käden ali pyörittiin villisti tyttöjen kellomekoissa ja poikien vahatuissa vesikampauksissa. Uudenlainen vapauden tunne ja boogie woogie saapuivat Elviksen ja muiden 1950-luvun rokkareiden mukana myös Suomeen.

Boogie Woogie on paritanssi, jota tanssitaan alkuperäiseen Rhythm and blues- ja swing-pohjaiseen rock’n’roll- musiikkiin kaikilla musiikinnopeuksilla ja avoimessa tanssiotteessa. Tanssiminen perustuu ns. vapaaseen vientiin. Oleellista on musiikkiin eläytyminen, improvisointi ja tulkinta.

Tällä hetkellä boogie woogiea tanssitaan lähinnä Euroopassa. Yhdysvalloissa laji tunnetaan miltei samassa muodossa nimellä east coast swing.
♬  ♫ 


Nykyään Boogie Woogie on hyvin suosittua niin kilpatanssina kuin sosiaalitanssinakin Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. EM- ja MM- kilpailuja järjestetään säännöllisesti vuosittain.

Vuonna 1995 Suomen Tanssiurheiluliitto hyväksyi Boogie Woogien mukaan kilpatanssiperheeseen omaksi erillislajikseen. Koska tanssittava musiikki tulee pääosin 50-luvulta, on koko esiintyminen pukeutumista myöten tuon ajan tyylistä.
Wikipedia


♬  ♫ 

Boogie woogiea tanssit kun yökerhon dj soittaa old fashion -rokkibiisejä, mummon levyltä kaikuvat fifties-klassikot, Agentsit hellivät kansaa rautalangalla, tanssilavalla kuulutetaan jive-biisi tai kun musiikin määritteenä on neo-swing.

Boogie-woogie näyttää tosi upealta. Nopeaan musiikkiin tanssittaessa tanssijat näyttävät leijailevan viisi senttiä korkean pilven päällä, jalkatekniikka pursuaa energiaa ja liikkuminen on räjähtävää mutta silti pehmeää ja sujuvaa. Tanssi on iloista ja humoristista ja tanssikuviot monipuolisia ja kekseliäitä. Hidas musiikki on tunnelmaltaan sensuellimpaa ja niin myös hidas boogie-woogie. Siinä aistikasta liikkumista rytmittävät musiikin huippukohtiin osuvat taivutukset ja muut näyttävät kuviot. Boogie-woogiessa nainen on viehättävä ja naisellinen; mies puolestaan on vahva ja cool. Tosin sukupuolirooleillakin leikitellään, vakavaahan boogie-woogie ei missään tapauksessa ole.


Oleellista boogie-woogiessa on musiikin tulkinta: breakit, fraasit, kappaleen luonne ja muut musiikin piirteet näkyvät tanssissa. Parhaimmillaan tanssijat ovat kuin bändissä mukana - vartalot instrumentteinaan. Boogie-woogien valmennuksessa musiikin tulkinta on vahvasti mukana, ja boogarit tunnetaan hyvinä musiikin tulkitsijoina, myös muissa tanssilajeissa.
Tanssimuusikon käsikirja
♬  ♫ 


♬ 

15 minuuttia:
World Champions Boogie-Woogie 1991-2009

tanssi.net
Boogie Woogie -termistöä

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

44. twist



Twistin alkuperä on afrikkalainen viljelystanssi vuodelta 1890.  Sitten "Twist" ja Chubby Checker  räjäytti twist-tanssin suurelle yleisölle  vuonna 1959. Ja "Let's Twist Again"  jatkoi vuonna 1961.

“... 1960-luvulle tultaessa synkopoitu musiikki alkoi vaihtua tasajakoiseen musiikkiin. Tasa-arvo nosti päätään ja naiset eivät enää tyytyneet olemaan pelkästään miesten vietävinä tanssilattialla. Syntyi mm. Twist jota tanssittiin yksin ilman paria. Tästä alkoi vuosikymmeniä kestänyt paritanssin alamäki. ..”
Rock’nSwing -tanssit /Tommi Koivula

Twist mullisti 60-luvulla koko tanssi kulttuurin: siinä ei enää pidetty kiinni partnerista, vaan ketkuteltiin koko ajan erillään. Nuorten tyrmistykseksi eräs tanssinopettaja tuomitsi koko uutuuden: ”Twist ei ole mikään tanssi. Se on jalalla lipsahtelua sinne sun tänne".


Kuinkahan moni sai pysyviä vaurioita polvikierukoihin.! Siitä vanhemmat aina jaksoivat varoitella, kauhistellen "nykynuorten" kummallisen tanssin aikaansaamia mahdollisia ja heidän mielestään täysin varmoja tulevia vaurioita. Mutta enpä usko siitä sen kummempia polvivammoja tulleen, kuin mitä  me samat polvenomistajat eivät ole hankkineet myöhemmällä iällä muissa urheilulajeissa. Oletteko muuten samaa mieltä, että nyky-twist on hieman erilaista kuin se ihana alkuperäinen, ehkä enempi polviystävällisempi.. :D
♬ 
 suomi 24 -keskustelua:
  • “Minkälaisella askeleella aloittelijan kannattaa opetella tanssimaan twistiä? Twistissähän on kai tyypillistä takapuolen heilutus ja kyykkyyn meno -kuvio, mutta eipä sillä varmaan jaksa koko kipaletta veivata.”
  • “Täh?
  • Millä askeleella? Onko siinä tietyt askeleetkin kun takapuolta sheikataan ?  :) Joku asiantuntija kertokoon. Varjokuvan keikalla näkyy lavan edessä näitä twistaajatyttöjä. Itse tykkään jivettää nuo twistit, kun yksin tanssiminen on tylsää. Se kun on jo diskoissa tullut aikanaan koettua.”
  • “Eli onko niin että twistiä ei tanssita ollenkaan parin kanssa otteessa?”
  • “Askel iskulle hustlesta saa helposti twistin kaltaisen paritanssin. Eikä se vaadi oikeastaan mitään muuta kuin “peppu heiluu” liikkeen laajentaa “oikeaksi twist keikutteluksi”. Se on siinä.”
  • “Tässä palataan tanssin juurille, eihän kaikkea tarvitse tanssia ennalta määrätyin kuvioin ja -tyylein.
  • Mutta saatat kuitenkin saada enemmän tyydytystä tanssistasi, jos opettelet vaikka jiven tai boogi-woogien, onhan noissakin tansseissa mainittu twist-kuvio! Ja meillä vierestä katsovillakin on hauskempaa, kun tanssi ei ole pelkkää improvisointia...”
♬  ♫ 



♬ 

Caroline, Johanna & Julia dansar till Let’s Twist Again
The Revelettes Twist!
Equitas Academy’s “Let’s Twist Again”
Twist Dance Steps
Balli di gruppo: Twist - Lezione 1

maanantai 19. syyskuuta 2011

Seuratanssin terveysvaikutukset

Laitoin lisäsivuille (Tanssista terveyttä) tanssin terveydelle antamat hyödyt. Siellä on mm. näistä asioista juttua:
Seuratanssi on kokonaisvaltaista liikuntaa.
Seuratanssi kehittää vuorovaikutustaitojamme.
Seuratanssimusiikki luo positiivista tunnelmaa.
Seuratanssi edistää fyysistä terveyttä.
♬  ♪ 

Jokainen, joka on hurahtanut tanssiin, vannoo tanssin tuomasta hyvänolontunteesta. Vaikka välillä jäseniä särkisikin ynnä muuta kolotusta tuntisi, niin ne on pieniä asioita kokonaisvaltaiseen fyysiseen hyvinvointiin verrattuna.

Esim. leikkauspotilaat lähtiessään tanssimaan niin pian kuin sielu sietää kuntoutuvat nopeammin kuin hissukseen toipuvat kanssaihmiset. Tanssi ikäänkuin pakottaa kivun rajoissa liikkumaan. Kokemusta on.


Humpastakin voi tehdä show-esiintymisen. Hauskaa!

Tanssi ei suinkaan ole suorittamista, ei tarkkaan määrättyjen koreografien ja askelkuvioiden tekemistä. Vaan kukin omalla tavallaan ja persoonallaan liikkuu ja tanssii. Tietenkin helpottaa kummasti ja suo myös partnerille sen luvatun liikkumisen hyvänolon, jos hieman tietää mitä ja miten tanssitaan. Ja ei rytmitajunnastakaan haittaa ole. Mutta sekin kehittyy kilometrien saatossa, kuin myös liikkeiden keveys ja vaivattomuus. Tämä pätee kumpaakin sukupuoleen. Eli tanssitaan kukin oman tietotaidon puitteissa ja pidetään hauskaa.


Ujompikin mies on kertonut, kuinka heistä on pikkuhiljaa kasvanut rohkeampi ja itsevarmempi mies. Alun naispelko on kaikonnut, kun on oppinut tanssimaan ja liikkumaan. Ja hämmästys on ollut suuri, kun naiset joskus suorastaan "tappelevat" hakuvuorollaan heistä. Varmuus luo itsevarmuutta, joka vuorostaan auttaa sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Nämä ovat minun pikamietteitäni. Lue tuolta yläpalkin lisäsivulta "tanssista terveyttä", siellä on enempi tietoa.

♫  ♬  ♪  ♬  ♪ 

I put the additional pages provided by the health benefits of dance. There is for example. story of these things:
Society Dance is a holistic exercise.
Society Dance to the challenge.
Society dance music creates a positive atmosphere.
Society Dance promotes physical health.
I'm sorry but the text are only in finnish.

lauantai 17. syyskuuta 2011

43. zouk



♪   

Zoukin alkuperä on biguine-musiikissa tai guadeloupelaisen karnevaalin, mas a sinjanin, rytmeissä. Zoukissa käytetään funkista tutuksi tullutta syntetisaattoria, rock- ja soukous-kitaroita, salsamusiikin vaskipuhaltimia, ja siinä voi kuulla vaikutteita myös haitilaisesta kompa-musiikista. Myöhemmin syntyi zoukia hitaampi musiikkityyli zouk love.

Zouk on lambadaan ja sambaan pohjaava, 1980-luvulla Brasiliassa alkanut tanssityyli, joka on levinnyt ympäri maailmaa ja muotoutunut matkan varrella jännittäviksi variaatioiksi. Suomessa zouk-skene on alle vuoden ikäinen ja lajiin hurahtaneiden määrä kasvaa jatkuvasti.

Zoukille ominaista ovat tiivis kontakti partneriin, liikkeen jatkuvuus ja aistillisuus. Zoukia tanssitaan pareittain, ja tanssipartnerit ovat hyvin lähellä toisiaan. Mies pitää naista vyötäröltä kiinni, ja nainen kietoo käsivartensa miehen kaulan ympärille.

Zouk valloittaa monipuolisuudellaan: se on fuusio monista eri tanssityyleistä ja sitä voi tanssia monenlaiseen musiikkiin päivän hiteistä perinteisempiin karibialaisiin rytmeihin esimerkiksi salsabileissä tai missä tahansa klubeilla.


♪   

Zouk love
Zouk love on yksi zoukin alalajeista. Sen tunnusmerkki on zoukia hitaampi, pehmeämpi ja aistillisempi rytmi. Suurin osa zouk love -kappaleista on rakkauslauluja. Zouk lovea tanssitaan parin kanssa hyvin lähekkäin ja intohimoisesti.

Zouk béton eli zouk chiré
Zoukin alalaji zouk béton on zouk lovesta poiketen erittäin rytmikäs. Kreoliksi sitä kuvataan sanoilla Vréyé Monté, joka tarkoittaa paljon liikkuvaa. Samanlaista rytmikkyyttä voi kuulla karnevaalilauluissa. Zouk bétonia tanssitaan yleensä ilman paria. Kassav teki tästä musiikkityylistä tunnetun 1980-luvulla. Nykyään zouk love on paljon suositumpaa kuin zouk béton.

Soulzouk, freestyle zouk tai brasilialainen zouk
Soulzoukia ei esiinny zoukin kotiseuduilla Antilleilla vaan ainoastaan Brasiliassa. Soulzouk tai freestyle zouk, joka on luotu 2000-luvun alkupuolella, on uusi brasilialainen tapa tanssia zoukia. Uusi tyyli eroaa perinteisestä zoukista tanssijan uudessa tavassa seurata musiikkia. Tämä uusi tanssityyli perustuu rytmin lisäksi laulun melodiaan, minkä vuoksi sitä voidaan tanssia zoukin lisäksi monien muiden musiikkityylien, kuten rapin tai R&B:n, tahtiin. Mies vie naista käsiensä ja käsivarsiensa lisäksi myös jalkojensa, hartioidensa ja päänsä avulla.
wikipedia, ayy.fi


   

Josta & Pasty, zouk workshop demo - the best in Prague 2011 [HD]
Tatiana e Raphael dançando zouk.
When dance meets the music
Anthony & Miia - Zouk Demo in Finland
gilson e dikla -zouk lesson israel

oppia ja treenausta / how do you do this
Perle Lama - Cours De Danse Zouk - www.zouk.it - Song: Emmène Moi
Zouk-love. basic steps
Zouk training - Zouklovers Curacao
Dance teach Zouk Love Dance @ Salsa Bootcamp Βόλος 2010zouk Oopperan tanssilavalla
Zouk Love
Passos de Zouk
zouk lesson one
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...